tiistai 28. helmikuuta 2012

Retkelle mukaan


Modan numerossa 1/2012 oli huovutettu vauvan peitto, joo tämä ei ole se :) Mutta kyseisestä peitosta sain idean tehdä huovutetun istuinalusen. Lankana käytin Novitan huopanen lankaa, jota löyty jo varastosta muutama kerä (okei ostin myös lisää sen muutaman kerän). Hupanen- lanka neuvotaan huovuttamaan koneessa 40asteessa, mutta minähän en ohjetta totellut vaan huovutin sen kuumassa 95asteessa. Mukavan jämäkkä tuli, ja varmaan muokkaantuu vielä vähän käytössä.

perjantai 10. helmikuuta 2012

10,3 miljoonaa

Susannan työhuoneesta bongasin haasteen jossa piti miettiä omia turhia haaveita, vailla rahan puutetta ja vailla syyllisyyden tunnetta tuhlailusta. Tänäkin viikonloppuna joku kenties saa lotossa suuren potin ja pääsee toteuttamaan omat haaveensa. Tässä minun kolme ensimmäistä haavetta jotka mieleeni miettimättä tulivat.
Olen haaveillut saavani rempata vanhan talon. Talon pitäisi olla kaksi kerroksinen, sen pitäisi olla niin hyvässä kunnossa et remppa kannattaisi, eli perusteet kunnossa. Talossa pitäisi olla luonnetta, kuten tässä ihanssa punaisessa talossa. Ja jos sama talo saadaan järvenrannalle metsänkeskelle olisi se myös unelma koti.
Tämän kuvan olen lainannut täältä: Rakennusperintö


Auto haaveeni on ollut Toyota Landcruiser siitä asti kun kortin sain ja sen tähänkin tuon. Se on vaan niin, että autossa pitää olla kokoa ja näköä. Ja helpottaishan se joka talvista ojassa käyntiä, ku pääsis sieltä omin avuin pois, eikä tarviis aina olla tyhmä nainen joka on ojaan ajanut.
Tämä kuva on lainattu: Landcruiser

Loma... Mä en oo ollu risteilyä kummoisemmalla lomamatkalla viiteen vuoteen, ja mä tykkään matkustaa! Joten mä lähtisin matkusteleen! Vaikka tämän Siperian junan kyytiin.

Ja tämän kuvan lainasin täältä: Siperia

Haasteen saa napata tästä kaikki jotka haluaa.

tiistai 7. helmikuuta 2012

Aarteita

Mä poltan kynttilöitä läpi vuoden, ei välii onko talvi vai kesä, syksy tai kevät. Nyt pakkasilla kynttilöitä on ollut tuplasti palamassa, ne tuo lämpöä mitä sähkö ei pysty tuomaan. Oma takka, puuhella, leivinuunihan olisi ollu näillä kovilla pakkasilla ihan omaa luokkaansa, mutta kun ei ole niin olemme nauttinut kynttilöidne lämmöstä. Nää valkoiset kyntilät on saanut kynttilänjaloikseen aarteita. Ruskean lasipullon saimme ukon äidiltä. Vihreä pullo on vanha viinipullo, jonka olen saanut au pair -vuotenani perheeni isoäidiltä. Keltainen puinen kynttilänjalka on peräisin vanhemmiltani.